Energiapuun korjuutyönäytös 15.8.2025


Energiapuun korjuutyönäytös 15.8.2025

Järjestämme yhteistyössä KaiPuu (Kainuun puupohjaisen energialogistiikan ja polton kehittäminen energiaturpeen tilalle) -hankkeen, Suomussalmen kunnan, Suomussalmen Energia Oy:n, Kainuun metsänhoitoyhdistyksen sekä paikallisten metsätalouden toimijoiden kanssa energiapuun korjuutyönäytöksen lähialueen metsänomistajille perjantaina 15.8.2025 klo 10 – 15 Suomussalmella (Teollisuustie 3). Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Harvennettava ensiharvennuskohde sijaitsee Suomussalmen aluelämpölaitoksen lähimetsässä, jossa kullekin toimijalle on rajattu omat palstat kaluston ja työmenetelmien esittelyyn. Mukana esittelemässä toimintaansa ovat PuuVuo Oy, Ay Konetyö Korja, ProSilva Oy, M.J. Moilanen Oy, Ponsse Oyj sekä Kainuun ammattiopisto, jonka metsäkonesimulaattoria on mahdollisuus päästä testaamaan. Lämpölaitoksen piha‑alueella voi lisäksi seurata haketusnäytöstä ja tutustua energian tuotantoon. 

Tapahtuma-alueella on hankkeiden järjestämänä ilmainen mehu- ja makkaratarjoilu sekä kannatustoimintana Suomussalmen Palloseuran jääkiekkojuniorijoukkueen järjestämä kahvio. Lisäksi osallistujilla on oivallinen mahdollisuus keskustella asiantuntijoiden kanssa harvennushakkuiden parhaista käytännöistä.

Kutsumme tilaisuuteen alueen energiapuukohteita omistavia metsänomistajia, metsätalouden toimijoita sekä energiapuun korjuuseen soveltuvan kaluston valmistajia. Tilaisuuden tavoitteena on edistää alueen metsien käyttöä ja lämpöliiketoimintaa mahdollistavia metsänhoidollisia hakkuita siten että ne huomioivat yhteiskunnallisen lämpöenergian huoltovarmuuden sekä harvennusmetsien monimuotoisuuden ja luonnonhoidon. 


Tervetuloa tekemään päivästä yhdessä antoisa tapahtuma metsäsektorin yhteisen kestävän kehityksen edistämiseksi!


Lisätietoja tapahtumasta

Ari Meriläinen

projektipäällikkö, KaiPuu -hanke

Suomen metsäkeskus

050 339 7447 

ari.merilainen@metsakeskus.fi